Irtipäästämässä
Vuosi sitten Kodin Kuvalehdessä julkaistiin juttu tarinastani. Hymyilevän ladyn päällä huusi otsikko: "Aina ei tarvitse olla kympin tyttö." Halusin kaikkien tietävän, että työelämää voi järjestää niin, ettei kenenkään tarvitsisi palaa loppuun.
Tuo juttu kirjoitettiin silloisen uuden elämän alussa, yhtenä projektin tärkeimpänä päivänä. Aamulla oli julkaistu lehdistötiedote. Siinä samalla, kun uppouduin kertomaan omaa tarinaani, olin koko ajan valmiudessa vastaamaan toimittajien kysymyksiin. Muistan ristiriidan, joka värisi kehossani.
Tänään istun sohvalla villasukat jalassa kahvia juoden ja luen juttua kuin se olisi kirjoitettu itselleni elämän ohjenuoraksi. Jälleen umpikujaan joutuneena, umpiväsyneenä, kykenemättömänä katsomaan vasemman lisäksi myös oikealle. Katson kuvia, kuin ne olisivat vieraasta ihmisestä otetut. Elämä on jälleen muistuttanut, mitä minussa tapahtuu, kun kunnianhimo ottaa niskalenkin intohimosta. Mitä minulle tapahtuu, jos unohdan elämäni tärkeimmän ihmisen eli itseni ja oman hyvinvointini. Millaisen taakan omille hartioilleen asettaakaan, jos ei ymmärrä, että ysi on useimmiten ihan riittävän hyvä ja enemmänkin.
Kunnianhimo haluaisi vain muuttaa olemassa olevaa asiantilaa, sisältäpäin. Mukautua ja mukauttaa. Intohimo huutaa, ettei sille silloin jää tilaa hengittää. Kunnianhimo kertoo, että irtipäästäminen olisi luovuttamista, kykenemättömyyttä, heikkoutta. Intohimo itkee, koska se ei pääse käyttämään luomisvoimaansa - ja rohkeuttaan. Minuuteni vahvuuksia ja heikkouksia.
Lopulta on ajautunut niin syvälle tunneliin, että on myönnettävä itselle, että tällä tavalla en löydä perille. En löydä mihinkään. On uskallettava pysähtyä ja kääntyä toiseen suuntaan.
On päästettävä irti. Vaikka pelottaa ja hävettää - ja helpottaa.
Sillä hetkellä, kun henkisesti päästää irti, maailma avautuu uudestaan. Ideoita tulvii mieleen. Näkee likaisenkin ikkunan läpi harmaana lainehtivan meren. Maistaa kahvin maun. Vähitellen uskaltaan kokeilla, josko haluaisin innostua uudestaan. Jos jokin niistä asioista, jotka aiemmin ovat tuottaneet iloa, tuottaisivat sitä nytkin. Keho saa levätä, koska sen ei tarvitse olla koko aikaa valmiudessa. Hampaita ei tarvitse purra yhteen. Aivojen ei tarvitse koko aikaa tuottaa ratkaisuja. Mieli saa olla välillä tyhjä.
Se ymmärtää, että miettiä voi myös vasta huomenna.
 |
| Kodin Kuvalehti 14/2016 |
Tuo juttu kirjoitettiin silloisen uuden elämän alussa, yhtenä projektin tärkeimpänä päivänä. Aamulla oli julkaistu lehdistötiedote. Siinä samalla, kun uppouduin kertomaan omaa tarinaani, olin koko ajan valmiudessa vastaamaan toimittajien kysymyksiin. Muistan ristiriidan, joka värisi kehossani.
Tänään istun sohvalla villasukat jalassa kahvia juoden ja luen juttua kuin se olisi kirjoitettu itselleni elämän ohjenuoraksi. Jälleen umpikujaan joutuneena, umpiväsyneenä, kykenemättömänä katsomaan vasemman lisäksi myös oikealle. Katson kuvia, kuin ne olisivat vieraasta ihmisestä otetut. Elämä on jälleen muistuttanut, mitä minussa tapahtuu, kun kunnianhimo ottaa niskalenkin intohimosta. Mitä minulle tapahtuu, jos unohdan elämäni tärkeimmän ihmisen eli itseni ja oman hyvinvointini. Millaisen taakan omille hartioilleen asettaakaan, jos ei ymmärrä, että ysi on useimmiten ihan riittävän hyvä ja enemmänkin.
Kunnianhimo haluaisi vain muuttaa olemassa olevaa asiantilaa, sisältäpäin. Mukautua ja mukauttaa. Intohimo huutaa, ettei sille silloin jää tilaa hengittää. Kunnianhimo kertoo, että irtipäästäminen olisi luovuttamista, kykenemättömyyttä, heikkoutta. Intohimo itkee, koska se ei pääse käyttämään luomisvoimaansa - ja rohkeuttaan. Minuuteni vahvuuksia ja heikkouksia.
 |
| Kuva: Maria Malmi |
Lopulta on ajautunut niin syvälle tunneliin, että on myönnettävä itselle, että tällä tavalla en löydä perille. En löydä mihinkään. On uskallettava pysähtyä ja kääntyä toiseen suuntaan.
On päästettävä irti. Vaikka pelottaa ja hävettää - ja helpottaa.
Sillä hetkellä, kun henkisesti päästää irti, maailma avautuu uudestaan. Ideoita tulvii mieleen. Näkee likaisenkin ikkunan läpi harmaana lainehtivan meren. Maistaa kahvin maun. Vähitellen uskaltaan kokeilla, josko haluaisin innostua uudestaan. Jos jokin niistä asioista, jotka aiemmin ovat tuottaneet iloa, tuottaisivat sitä nytkin. Keho saa levätä, koska sen ei tarvitse olla koko aikaa valmiudessa. Hampaita ei tarvitse purra yhteen. Aivojen ei tarvitse koko aikaa tuottaa ratkaisuja. Mieli saa olla välillä tyhjä.
Se ymmärtää, että miettiä voi myös vasta huomenna.
 |
| Kuva: Maria Malmi |
Kommentit